Oppeja kevään 2019 Nordic Business Forumeista

Kävimme kahden kiskolaisen voimin todentamassa, miltä alunperin Suomesta startannut Nordic Business Forum näyttää lännessä. Kaksi tapahtumaa, osittain samalla esiintyjäkaartilla, kahdessa eri kaupungissa. Tukholmasta Vesa löysi inspiraation lisäksi hyviä keskusteluja ja uusia kontakteja, joiden kanssa keskustella niin puheiden sisällöstä kuin softakehittämisestä ja uusi Softapaljastuksia-kirjasemme fyysinen versio vaihtoi omistajaa. Suomalaisia osaajia oli matkannut hyvä määrä lahden yli. Oslon tapahtuma oli selkeästi intiimimpi ja osallistujat koostuivat lähinnä norjalaisista. Simon Sinek loisti molemmissa ja Oslossa esiintyi myös norjalaisten ylpeys johtajuuden tutkimisen kentällä, Morten Hansen.

Kannattiko lennättää yksi laskutettavaa duunia painava osakas ja Happiness Officer toisiin kaupunkeihin inspiroitumaan ja verkostoitumaan? Kannatti. Puheenvuorot tarjoavat polttoainetta ajattelulle, innostavat ja inspiroivat, mikä on vaatimus silloin, kun halutaan pysyä ympäröivässä muutoksessa mukana - johtaa itseämme, toisiamme ja projektejamme tämän hetken tiedon valossa parhain periaattein. Eikä sen hyötyä voi rahassa mitata, kun molemmille tarjoutui mahdollisuus yhdistää työ ja oma aika ja jäädä kokemaan, mitä muuta Tukholmalla ja Oslolla on tarjota. Laitoimme mielemme monin tavoin lataukseen. Vahva suositus.

Summattuna tapahtumien teemoissa oli paljon ajankohtaisuutta. Puhetta koneoppimisesta (sana, jota ei näköjään oma tekstinkäsittelyohjelmani vielä edes tunnista) ja sen uskomattomista mahdollisuuksista, yrittäjyydestä ja start-up kulttuurin säilyttämisestä toiminnan laajentuessa, milleniaalien tarpeista sekä rohkeudesta vaalia erilaisuutta tiimeissä sekä luoda ympäristö, jossa erilaisuus saa purkaantua hyviksi ideoiksi, väittelyiksi ja uuden luomiseksi.

Kiskolla uskotaan siihen, että _kaikki_kannattaa kirjoittaa ylös. Tässä mieleen (vihkoon) jääneimmät nostot puheista, jotka resonoivat meissä:

  • Tee vähemmän, paremmin. Fokusoinnin pitää sattua vähän, muuten ei tee tarvittavia uhrauksia. Karsi turhia palavereja ja keskity tekemiseen. “Do less, then obsess”, toisti Morten Hansen.
  • Liika konsensuksen hakeminen voi johtaa vääriin päätöksiin, joiden pohjalla on enemmän kompromissi kuin aito innovaatio ja arvon tuotto. Kompromissit eivät saa ketään innostumaan. Kaikkea kaikille on edelleen ei mitään kenellekään. Pätee myös sovelluskehitykseen.

Tähän loppuun Sinekiltä näkemystä:

“In business, there’s only ahead or behind. No winners. It’s an infinite game. We have to learn how to lead with an infinite mind state.”

“The main thing about leadership to be asked is: “How to create an environment where people can be their natural best. “

“Leadership has nothing to do with rank - it’s a responsibility. Often a very weighing one.”

Johtajuuskirjaa emme ole kirjoittaneet, mutta jos haluat vilkaista aatoksiamme sovelluskehityksestä, sen sudenkuopista ja parhaista käytönnöistä, kannattaa kerätä kootut oppimme vuosien varrelta ilmaiseksi täältä:

softapaljastuksia banner


Anna Martinsen
Anna Martinsen
Chief Happiness Officer at Kisko Labs

21.5.2019 15:25