Kun kuka tahansa voi tehdä ohjelmiston, kuka vastaa siitä, kun se hajoaa?

Ohjelmistojen tekeminen on muuttunut nopeasti. Vielä muutama vuosi sitten uuden verkkopalvelun rakentaminen tarkoitti käytännössä ohjelmistokehittäjää tai kokonaista kehitystiimiä. Nyt ensimmäisen version voi tehdä ihminen, joka ei osaa ohjelmoida perinteisessä mielessä lainkaan.

Tekoäly kirjoittaa koodia, rakentaa käyttöliittymiä, luo tietokantoja ja yhdistää palveluita toisiinsa. Kynnys ohjelmiston tekemiseen on laskenut niin paljon, että ilmiölle on syntynyt oma nimensä eli vibekoodaus. 

Muutoksesta puhutaan yleensä tuottavuuden kautta, kuten kuinka paljon nopeammin ohjelmisto valmistuu ja mitä kaikkea yksi ihminen pystyy nyt rakentamaan.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys siitä, mitä tapahtuu rakentamisen jälkeen.

Tuotannossa ohjelmistosta tulee vastuu

Kuvitellaan tilanne, jossa yrityksen työntekijä rakentaa tekoälyn avulla sovelluksen sisäiseen käyttöön. Se ratkaisee todellisen ongelman, joten muutkin alkavat käyttää sitä.

Vähitellen sovellukseen kertyy tietoa, ja sen ympärille muotoutuu uusia toimintatapoja. Lopulta joku huomaa, ettei enää pysty tekemään työtään ilman sitä.

Missään vaiheessa ei ole välttämättä tehty päätöstä siitä, että yrityksellä on nyt uusi tuotantojärjestelmä. Sellainen on syntynyt kuin vahingossa.

Ohjelmiston rakentamisesta on tullut niin helppoa, että organisaatioihin voi syntyä merkittäviä järjestelmiä ilman niitä prosesseja, joiden kautta merkittävät järjestelmät ennen syntyivät. Samalla syntyy vastuita, joista kukaan ei ole tehnyt päätöstä.

• Kuka omistaa järjestelmän?
• Kuka vastaa sen tietoturvasta?
• Kuka päivittää sen riippuvuudet?
• Kuka huomaa, jos se lakkaa toimimasta?
• Kuka osaa korjata sen?

Toimiva ohjelmisto voi olla tuntematon järjestelmä ilman ammattilaisten osaamista

Kun järjestelmä toimii, sen sisäisellä rakenteella ei ole käyttäjälle suurta merkitystä. Tilanne muuttuu, kun se lakkaa toimimasta.

Silloin pitäisi tunnistaa, onko vika sovelluksessa, tietokannassa, pilvipalvelussa, tunnistautumisessa, nimipalvelussa eli DNS:ssä, kolmannen osapuolen rajapinnassa vai jossakin niistä kymmenistä ohjelmistopaketeista, joista moderni sovellus koostuu.

Tekoäly voi auttaa selvitystyössä ja ehdottaa korjausta. Jossain vaiheessa jonkun on kuitenkin päätettävä, että muutos on turvallista viedä järjestelmään, jota oikeat ihmiset parhaillaan käyttävät. Vastuuta päätöksestä ei voi siirtää tekoälylle.

Kun vibekoodattu sovellus kasvaa tarpeeksi tärkeäksi, sen ympärille ilmestyvät tutut asiat: testit, versionhallinta, koodiympäristöt, monitorointi, lokitus, tietoturva, varmuuskopiot, dokumentaatio, koodikatselmoinnit, häiriötilanteiden hallinta ja jatkuva ylläpito.

Monet tekoälyalustat tarjoavat ainakin osan näistä valmiina. Avoimeksi jää, voiko yritykselle tärkeän järjestelmän jatkuvuuden ulkoistaa alustapalvelulle, jota organisaatiossa osaa käyttää vain muutama ihminen. 

Kun yritykset rakentavat yhä enemmän ohjelmistoja itse, ulkopuolisen kehityskumppanin tehtävä ei välttämättä ole rakentaa niitä alusta asti, vaan varmistaa jatkuvuus.

Yrityksen oma asiantuntija tuntee ongelman ja rakentaa tekoälyn avulla ratkaisun nopeasti. Ohjelmistoammattilainen huolehtii siitä, että ratkaisu voidaan julkaista turvallisesti, sitä pystytään ylläpitämään ja joku osaa toimia silloin, kun se lakkaa toimimasta tuntemattomasta syystä.