Puhti auttaa edistämään hyvinvointiasi

JOKAINEN MEISTÄ ANSAITSEE ENEMMÄN PUHTIA

Oman terveyden säännöllinen seuranta on tärkeää sairauksien ennaltaehkäisyssä.

Puhti tukee terveyttä ja hyvinvointia kattavalla valikoimalla laboratoriotestejä. Palvelusta on tehty asiakkaalle erittäin helppo. Testipaketit on mietitty valmiiksi, tilaus onnistuu ilman lääkärin lähetettä ja tulokset kerrotaan havainnollisesti ja ymmärrettävästi. Puhti-terveystarkastus kertoo, miten elimistö voi ja miten omaa jaksamista on mahdollista edistää.‘

ONGELMA

Auto käytetään vuosihuollossa ja katsastuksessa säännöllisesti. Omaa terveyttä ei seurata ennen kuin kohdataan ongelmia. Korkeintaan on mitattu liikkumista ja kehoa erilaisilla ulkoisilla mittalaitteilla. Tarkin mittari, omat veriarvot, on jäänyt usein piiloon.

Laboratoriotestejä on aiemmin käytetty pääosin sairauksien etsimiseen. Useat arvot vaikuttavat myös siihen, miten jaksamme arjessa. Moni on kokenut vaikeaksi saada teetettyä haluamiansa testejä, jotka kertovat oman kehon toiminnasta. Myös tulosten tulkinta on ollut monimutkaista ja vaikeaa.

Puhti auttaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ennalta, sen sijaan, että etsittäisiin tiettyä sairautta. Puhdin lääketieteellinen johtaja, lääkäri Vilho Ahola toteaa:

On monia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten energisiä olemme arjessa tai urheillessa ja minkälaiseksi terveytemme muodostuu tulevaisuudessa.

– Vilho Ahola, lääketieteellinen johtaja, Puhti Lab Oy

Mikäli testien perusteella löytyy hälyttäviä viitteitä sairaudesta, siitä informoidaan asiakasta ja neuvotaan eteenpäin. Pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin kannustaa ihmisiä edistämään hyvinvointiaan ja ehkäisemään sairastumisen riskiä tulevaisuudessa.

 

TAVOITE

Visuaalisen ilmeen ja palvelun UX:n tavoitteena oli:

  • Vakuuttaa käyttäjä luotettavasta ja turvallisesta toimijasta
  • Auttaa käyttäjää ymmärtämään terveysdata selkeän typografian ja värien käytöllä
  • Miellyttävä käyttökokemus

Puhti kiteyttää missionsa lauseeseen: “Uskomme, että jokainen meistä ansaitsee enemmän puhtia.” Puhti haluaa auttaa ihmisiä jaksamaan ja voimaan paremmin sekä kannustaa seuraamaan terveyttä säännöllisesti.

Puhti tuo perinteisen verikokeen tuloksineen helposti ja ymmärrettävästi asiakkaiden saataville ja seurantaan. Puhti hyödyntää digitalisaation mahdollistamia uusia palvelumalleja, vie terveydenhoitoa asiakaslähtöisempään suuntaan ja tarjoaa helpon tavan seurata omaa hyvinvointia ja terveyttä.

Ensimmäistä kertaa Oma Puhtiin kirjautuessa kysytään tarkentavia kysymyksiä asiakkaan elintavoista. Myöhemmin tietoja voi muuttaa Oma Puhdin asetuksissa.

puhti

RATKAISU

  • Ikonijärjestelmän rakentaminen
  • Generatiivisen värijärjestelmän rakentaminen testiarvoja varten
  • Turvallinen kirjautuminen tekstiviestillä

Asiakas valitsee puhti.fi -sivulta sopivan testipaketin. Puhti-terveystarkastuksen lisäksi eri kohderyhmille kuten liikkujille, kasvissyöjille ja yli 50-vuotiaille naisille ja miehille on mietitty valmiiksi tarkemmat testipaketit. Asiakas voi myös räätälöidä oman testipaketin.

Valittuaan paketin, asiakas pääsee varaamaan näytteenottoajan lähimmästä SYNLAB -laboratoriosta. Näytteenotto on mahdollista 27 paikkakunnalla ja ajan saa yleensä jo seuraavaksi arkipäiväksi. Verikokeen ottamisen jälkeen tulokset saa Oma Puhti -palveluun yleensä jo seuraavana päivänä.

Oma Puhti on web-pohjainen alusta, jossa asiakas näkee selkeästi ostamansa testin tulokset, viitearvot ja lisätiedot veriarvoihin vaikuttavista tekijöistä. Mikäli asiakas teettää ajan kuluessa useampia testejä, kertyy datasta trendikuvaajia. Tarkoitus on tarjota alustan kautta jatkossa myös helppo yhteys esimerkiksi chat-lääkäripalveluun. Tulevaisuudessa alustaa on tarkoitus kehittää edelleen ja selvittää myös muiden testien ja mittauslaitteiden hyödyntämistä.

Kisko Labs on suunnitellut Puhdille logon ja brändi-ilmeen niin digitaalisiin kanaviin kuin printtimateriaaleihin. Selkeällä typografialla ja kuvamaailmalla pyrittiin luomaan kuvaa luotettavasta ja turvallisesta toimijasta. Lisäksi Kisko Labs on suunnitellut ja toteuttanut Oma Puhti web-sovelluksen, joka hyödyntää useita rajapintoja. Sovelluksen kehittämiseen sisältyi arkkitehtuurin suunnittelu, graafinen suunnittelu sekä tekninen toteutus. Yksi projektin tärkeimmistä saavutuksista oli luoda vaikeasti tulkittavista testituloksista helppolukuisia.

puhti-varit

TULOKSET

  • Ensimmäisen kuukauden aikana palvelua on käyttänyt noin 300 asiakasta, joista 29 on antanut palautteen. Palautteen yhteydessä kysytään asteikolla 0-10 kuinka todennäköisesti suosittelisit palvelua muille. 4 kpl on antanut arvosanan 8, 25kpl joko 9 tai 10. Näin ollen NPS-pisteiksi on muodostunut palvelun alkutaipaleelta 86, jota voi pitää erinomaisena saavutuksena.
  • Puhdin kaupallisista tuloksista ei ole vielä tietoa saatavilla, sillä palvelu on vasta lanseerattu. Yhteiskunnallisia tavoitteita on alkuvaiheessa mahdoton mitata, sillä otos on vielä niin pieni. Ajan kanssa kertyvästä datasta voi päätellä palvelua hyödyntäneiden henkilöiden terveydentilan kehittymisen suunnasta.
  • Yksi projektin tärkeimmistä saavutuksista oli luoda vaikeasti tulkittavista testituloksista helppolukuisia, ja palautteen perusteella siinä on onnistuttu.
Hienosti onnistuitte! Melkoisen nuupahtanut olotila on vaivannut jo jonkin aikaa ja mieleen tuli onko kropassa oikeasti kaikki kunnossa. Bongasin Facebookista mainoksenne ja sieltä löytyi tuo kuntoilijoille suunnattu verikoe. Niinpä tuumasta toimeen ja saman tien seuraavana aamuna Synlabiin antamaan näyte, joka onnistui tosi sujuvasti. Ilahduttavinta palvelussanne oli noiden tulosten selkokielisyys tällaiselle maallikolle toisin kuin esimerkiksi työterveydessä. Nyt ei tarvinnut alkaa itse kaivamaan netistä, mitä mikin arvo tarkoittaa ja mitä sillä haetaan.”

–Asiakaspalaute, Vaasa

Tero Era kertoo kokemuksistaan Kisko Labsin kanssa työskentelystä. Katso video tästä.


Kisko Team
Kisko Team


21.1.2019 13:14